Lisätietoja uunin käyttöönotosta

Uuden uunin esilämmitys

Ennen käyttöönottoa uuni on esilämmitettävä uunin valmistusprosessissa rakenteisiin jääneen kosteuden poistamiseksi ja pinnan halkeamisen estämiseksi. Esilämmitys voidaan tehdä joko puuvalkean tai kaasun avulla. Esilämmitys suositellaan tehtäväksi kaasun avulla, sillä näin kuivumisen tarkkaileminen on helpompaa.

Esilämmitys kaasulla

Aseta kaasukeitin/toho uuniin ja kaasupullo maahan uunin ulkopuolelle. Huolehdi, ettei uunin sisään jää sulavia osia kaasukeittimestä. Käännä kaasu pienimmälle mahdolliselle liekille ja sulje uunin alempi luukku. Varmista, ettei kaasujohto pääse putoamaan lämmityksen aikana. Jätä ylempi uunin luukku auki. Noin puolen tunnin lämmityksen jälkeen tarkista uunin lämpötila. Optimaalinen esilämmitys lämpötila on noin 80-100 celsiusastetta. Silloin uuniin sen valmistuksessa sitoutunut kosteus haihtuu tehokkaimmin ilman uunin vaurioita. Mikäli lämpötila nousee liikaa, etkä voi pienentää kaasuliekkiä, avaa alempaa uunin luukkua hieman, ja tarkista uunin lämpötila uudelleen noin 15 minuutin kuluttua. Optimilämpötilan saavuttamisen jälkeen jatka lämmittämistä 2-3 tuntia.

Toista esilämmitys seuraavana päivänä. Tarkista uunin sisäosat. Väri alkaa muuttua katosta ja toisen päivän lämmityksen jälkeen sisäosien pitäisi jo näyttää kuivemmilta.

Anna uunin jäähtyä seuraavaan päivään, kunnes uunin seinämät ja katto ovat kuivuneet. Neljäntenä päivänä lämmitä uuni n. 220-250 asteeseen ja anna jäähtyä pari tuntia. Tarkista uunin sisäosat ja jos ne näyttävät täysin kuivilta, voit ottaa uuniin käyttöön.

Esilämmitys puulla

Puulla tehtäessä noudata yllä olevia esilämmitysohjeita ja tarkkaile erityisesti ensimmäisten lämmitysten aikana, ettei lämpötila pääse nousemaan uunissa liian korkeaksi. Puulla lämmitettäessä kuivumisprosessia on hankalampi tarkkailla, joten on suositeltavaa tehdä esilämmitys 100 asteeseen kolmena peräkkäisenä päivänä kahden sijaan.

Varovaisesta esilämmityksestä huolimatta esilämmityksen aikana uunin ulkopintaan saattaa muodostua pieniä hiushalkeamia. Nämä hiushalkeamat suositellaan paikattavaksi uunin mukana tulleella korjauskitillä. Korjauskitti tulee laittaa ulkopinnan ollessa vielä lämmin. Korjauskitin säilytyspaikan tulee olla kuiva ja pakkaselta suojattu. Huom! Mikäli uuni on käyttämättä yli 6 kuukautta, tee esilämmitys vähintään kahtena päivänä ennen uunin uudelleen käyttöönottoa. Uuni suojattava sateelta, pakkaskaudella halkeamisvaara.

Huomioitavaa uunin käytössä

Koska uuni laajenee ja supistuu lämmön kanssa, on mahdotonta välttää pieniä hiusmurtumia. Se ei millään tavalla vaikuta uunin toimintaan tai tehokkuuteen. Kaikissa uuneissa sisäisten ja ulkoisten hiusmurtumien esiintyminen ei tarkoita virheellistä valmistustapaa, koska tämä on normaalia tämän tyyppisissä erikoistuotteissa. Kuumuus aiheuttaa normaalia värimuutosta ovissa ja poistohormissa. Maahantuoja ei ota vastuuta uunin väärinkäytöstä. Väärinkäytöksellä tarkoitetaan uunin kuumentamista yli 450 asteeseen tai sopimattomien materiaalien, polttoaineen tai esineiden sijoittamisesta kuumaan uuniin. Uuni on suunniteltu ruuanlaittoon ja se on tarkoitettu vain tähän tarkoitukseen. Muun käytön aiheuttamat vauriot mitätöivät kaiken takuun. Takuu 12 kuukautta.